EN

Eventgarden ja Jani Toivolan Elämäntila Oy sekä The Greendress yhteistyöhön.

shampaniaa_ja_suklaata.jpgJuontaja ja luennoitsija Jani Toivolan ja Eventgardenin yhteistyö syvenee uusien tapahtumakonseptien kautta. “Olemme käyttäneet Jania juontajana sekä esiintyjänä yritystapahtumissa ja saaneet joka kerta valtavan positiivista palautetta hänestä” Eventgardenin toimitusjohtaja Heidi Ekholm-Talas kertoo. ”Perustaessaan yritystä vuoden vaihteessa kauppatieteilijä Elina Järnefeltin kanssa Jani lähti kartoittamaan kumppaneita tapahtuma-alan toimijoista ”Valitsimme Eventgardenin, koska yritys on kasvanut tasaisesti ja vakuuttanut kerta toisensa jälkeen järjestämällä todella toimivia tapahtumia. Eventgardenin erinomainen tuotantoporras ja osaava sekä innovatiivinen henkilökunta on meille luovan alan yrityksenä erittäin tärkeää. Uskomme nykytilanteessa erityisesti luotettaviin naisyrittäjiin.” Toivola kertoo yhteistyön taustoista.

mustatuleeisonavalkoinen.jpg”Haastavassa taloudellisessa tilanteessa yritysten pitää huolehtia henkilöstön jaksamisesta ja motivoitumisesta. Tarkoituksena oli rakentaa tapahtumakonsepti, joka tuo hieman luksusta arkeen sekä sopii nimenomaan 10-30 hengen tiimeille.” Ekholm-Talas kertoo. Tähän tarpeeseen vastaa ”Shampanjaa, sushia ja suklaata tapahtumakonsepti” The Greendress elämysmyymälässä Helsingin viiskulmassa. Illan aikana luvassa on mm. Jani Toivolan ajatuksia herättävä puheenvuoro muodin ja etiikan kohtaamisesta, näyttelijä Jaana Saarisen inspiroiva ja humoristinen puheenvuoro; nainen tuo loistava keksintö! Sekä molempien näyttelijöiden yhteinen nauruhermoja koetteleva improvisaatio-show. Ohjelman lisäksi nautitaan asiaankuuluvasti Shampanjaa, sushia ja suklaata ja tutustutaan myymälään.

Workshopit ja luennot ovat nyt kysyttyjä kun haetaan uusia eväitä työelämässä jaksamiseen. Toivolan “Musta tulee isona valkoinen – tuleehan? luento sopii erityisesti yrityksille, joiden toiminnassa monikulttuurisuus on arkipäivää ja tuo haasteita. Luennolla opitaan, kuinka kääntää muutos voimavaraksi ja kasvun mahdollisuudeksi. Se sopii teemaltaan laajemminkin tähän aikakauteen. Ne yritykset, jotka panostavat työntekijöihinsä myös haastavassa tilanteessa saavat varmasti enemmän tehoja irti ja se näkyy pitkässä juoksussa.