Skip to content

Uusi kustannustehokas tapa toteuttaa tapahtumia

Budjetit ovat pienentyneet
Olemme huomanneet, että näinä aikoina tapahtumapalvelujen osto on muuttunut. Osa aiemmin tapahtumatoimistoa käyttänyt on kertonut, että budjettien puolittumisen johdosta joutuvat tekemään itse kaiken. Se on taas pois yrityksen ydinliiketoiminnasta.

Olemme miettineet miten voisimme vastata tähän haastavaan tilanteeseen, jotta asiakkaat voisivat edelleen käyttää tapahtumamarkkinoinnin ammattilaista.

Miten säästät rahaa, mutta käytät ammattilaista?
Ratkaisumme on yksinkertainen ja säästää keskimäärin asiakkaan kuluja 20% verrattuna malliin, jossa kaikki tapahtuman osa-alueet ja alihankkijat laskutetaan yhden toimiston kautta.

Projektikoordinaattori osaksi asiakkaan tiimiä
– Tarjoamme teille projektikoordinaattorin hoitamaan kaikki tapahtumaan liittyvät asiat osana omaa tiimiänne.
– Hän voi istua myös teidän toimistossa halutessanne.
– Sopimus voi perustua tuntityöhön tai projektikohtaiseen palkkioon.
– Me laskutamme ainoastaan projektikoordinaattorin työn.
– Projektikoordinaattori kilpailuttaa teille kaikki alihankkijat ja neuvottelee parhaan kokonaisuuden.
– Meidän asiantuntemusta on koko tapahtumatuotannon kenttä, jolloin löydämme parhaat ratkaisut jokaiseen tarpeeseen.
– Alihankkijoiden laskut menevät suoraan asiakkaalle tapahtumatoimiston sijaan.
– Palvelua voi käyttää myös muissa projekteissa, joissa vaaditaan rautaista ammattitaitoa projektien läpiviemiseen.

Voisiko tämä yhteistyömalli sopia teidän organisaatioon?
Yhteydenotot: myynti@eventgarden.fi tai puh. 010 424 0600.

2

Kerro ystävillesi

  • Eventgarden

    Tapahtumatoimisto Eventgarden yhdistää kohtaamiset verkossa ja kasvokkain tuloksellisesti sekä luovasti.
  • Tilaa uutiskirje

  • Sertifikaatit

    Suomen Vahvimmat
  • Yhteystiedot

    Eventgarden / Revoltti Oy
    puh. +358 40 569 2520


    Käyntiosoite:
    Mestaritalo
    Pursimiehenkatu 26 c, 7 krs.
    00150 Helsinki


    Postiosoite:
    Tehtaankatu 27-29 D
    00150 Helsinki


    Tietosuoja